Siirry sisältöön

Medialle

Suuret Oluet – Pienet Panimot –  oluttapahtuma saapuu Ouluun 8. kertaa

Oulu saa jälleen oman pienpanimojuhlan, kun Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -terassi järjestetään kolmipäiväisenä torstaista lauantaihin 22.–24.8 Oulun Kauppatorin parkkipaikalla.

Tiedotteen näköisversioon pääset tästä!

Oulun SOPP:ssa pääosassa ovat pienpanimoiden tuotteet. Mukana on 15 kotimaista käsityöläispanimoa ja yksi tilaviinin valmistaja. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 15–24 sekä lauantaina klo 12–24. Alueelle on vapaa pääsy klo 18 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 15 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää olutlasin. Pöytiä voi varata ennakkoon Tiketistä.

”Suuret Oluet – Pienet Panimot on järjestetty onnistuneesti tänä kesänä jo Tampereella, Vantaalla, Lahdessa, Helsingissä ja Turussa ja niissä on käynyt yli 30 000 oluen ystävää. Kesän kiertue päättyy tältä vuodelta nyt Ouluun. Koko SOPP-tapahtuma sai alkunsa vuonna 2003 Lahdesta. Tänä vuonna SOPP-Oulu on jälleen Kauppatorin parkkipaikalla ”, Kääriäinen kertoo.

Kääriäinen sanoo, että pienpanimoyrittäjät ovat olleet vaikeuksissa koronapandemian, Ukrainan sodan, inflaation ja kohonneiden kustannusten johdosta. SOPPin järjestäminen on kädenojennus kotimaisille Pienpanimoliiton jäsenyrityksille maistattaa ja myydä tuotteitaan suoraan asiakkailleen ja saada palautetta niistä. ”Jo usealta vuodelta tapahtumista saamamme palautteen perusteella olemme onnistuneet siinä hyvin, sillä kauppa on käynyt ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.”, Kääriäinen sanoo.

”Kesä jatkuu vilkkaana ja toivottavasti mahdollisimman moni oluen ystävä löytää tiensä myös Oulun SOPPiin. Tapahtumassamme tapaa panimoiden omat henkilöt, jotka varmasti tietävät panimostaan ja tuotteistaan kaiken tarvittavan. Pienpanimo-olut on lisäksi iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka yhdistää ihmisiä. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa”, Kääriäinen sanoo.

Iltaohjelmat täydentävät tapahtumaa

Torstaina ja lauantaina SOPP-illassa esiintyy The Deborah Jones Band, perjantaina Esa Karppinen Duo.

SOPPissa on mahdollisuus osallistua myös tastingiin, jossa pääsee tutustumaan erilaisiin olutmakuihin ja löytämään uusia suosikkiolutyylejä. Tastingin voi varata sivuiltamme tai paikan päältä, osallistuminen maksaa 25 €/hlö ja se sisältää 5 erilaista olutta.

Partawa, joka on suomalainen partatuoteyritys, tuo mukanaan SOPPiin oikean parturin sekä partaöljynsä ja –vahansa, jotka he valmistavat itse käsityönä.

Ruokaa paikan päältä ja juomat mukaan pienpanimomyymälästä

Tarjolla on alkoholittomia virvokkeita sekä monipuolista kotimaista ruokaa. Tarjolla on muikkuannoksia, Hatsapureja, ruis- ja makkaraherkkuja, burgereita, makkaraperunoita ja ranskiksia. Ruokatarjonnasta vastaavat Kitkan Muikut, Ruisherkku, Black Grill Helsinki ja Haapasalon Hatsapuri.

Alueella on pienpanimomyymälä, SOPP SHOP, josta voi ostaa mukaan enintään 8-prosenttisia käsityöläisjuomia. Myymälä on avoinna klo 21 asti.

Terassin järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa. Lasihuolto on Oulun Olutseuran talkoolaisten hoidossa. Tapahtumalla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Matkailutoimittajien Kilta valitsi SOPP-tapahtuman vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa.

”Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme www.suuretoluet.fi”, Kääriäinen opastaa.

Lue lisää Oulun SOPP järjestelyistä: https://suuretoluet.fi/oulu/

 Yhteystiedot:
Pekka Kääriäinen, tapahtuman johtaja, p. 050 559 4013, pekka.kaariainen@sahti.fi

Antti Kääriäinen, hallituksen pj, p. 044 252 1012, antti.kaariainen@sahti.fi

Mukana olevat panimot:

Bock´s Corner Brewery, Vaasa, www.bockscornerbrewery.com

Husky Brewing, Helsinki, www.huskybrewing.fi

Iso-Kallan Panimo, Kuopio, www.isokallanpanimo.fi

Karvilan Panimo, Enonkoski, www.karvilanpanimo.fi

Lammin Sahti, Lammi, www.sahti.fi

Mad Finn Brewing Co, Tampere, www.madfinn.fi

Mallaskoski, Seinäjoki, www.mallaskoski.com

Masis Brewery, Espoo, www.masisbrewery.com

naïlo brewing Co., Oulu,  www.nailobrewing.fi

Plevna, Tampere, www.plevna.fi

Pramia Oy, Ilvesjoki, www.pramia.fi

RPS Brewing, Kuopio, www.rpsbrewing.fi

Sonnisaari Panimo, Oulu, www.sonnisaari.com

Tornion Panimo, Tornio, www.tornionpanimo.fi

Unison Brewing Company Oy, Joensuu, www.unisonbrewing.fi

Vuokatin Viini, Vuokatti, www.vuokatinviini.fi

SOPP 2024 tiedote OuluSOPP SHOP-myymälä avoinna klo 21 asti