Siirry sisältöön

Medialle

Suuret Oluet-Pienet Panimot, SOPP, saapuu jälleen Tampereen Ratinanniemeen

Suuret Oluet-Pienet Panimot, SOPP, saapuu jälleen Tampereen Ratinanniemeen

1- 3.7.2021.

 
Käsityöoluiden juhla tuo pienpanimot Tampereelle jo kahdeksatta kertaa. Tapahtuma järjestetään Ratinanniemen Festivaalipuistossa. Mukana on 18 kotimaista pienpanimoa ja 6 ruokatoimijaa, jotka tuovat maistettavaksi yli 200 pienpanimotuotetta; oluita, siidereitä, long drinkkejä, tisleitä ja virvoitusjuomia sekä juomiin sopivaa ruokaa.

Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja se sai alkunsa Lahdesta. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy, joka on Suomen vanhin pienpanimo. SOPP-tapahtuma järjestetään tänä kesänä kuudessa kaupungissa eri puolilla maata. ”Suuret Oluet – Pienet Panimot tapahtuma järjestetään Tampereen lisäksi vielä heinäkuussa Lahdessa ja Helsingissä, elokuussa Turussa ja Oulussa. Kierros päättyy syyskuun alussa Vantaan Tikkurilaan. Viime vuonna SOPPeissa kävi yli 40000 ihmistä.”, Kääriäinen kertoo.

Koronarajoitukset ja viranomaisohjeet on otettu tänä vuonna tapahtumassa erityisesti huomioon; kaikille asiakkaille on oma istumapaikka ja alue on rakennettu väljäksi. Alueelle on vapaa pääsy klo 18 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 12 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää olutlasin. Ikäraja SOPP-tapahtumaan on 18 vuotta. Mikäli viranomaiset muuttavat määräyksiään, festivaali elää niiden mukaisesti.

Koronapandemia on iskenyt juoma- ja ravintola-alaan ankaralla kädellä. SOPP tarjoaa joukolle kotimaisia pieniä yrityksiä mahdollisuuden maistattaa ja myydä tuotteitaan mahdollisimman lähellä asiakkaitaan. ”Viime kesän tapahtumista saamamme palautteen perusteella olemme onnistuneet siinä erinomaisesti, sillä kauppa on käynyt hyvin ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Pienpanimo-olut on iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka kokoaa ihmisiä yhteen. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa”, Kääriäinen sanoo.

”Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme www.suuretoluet.fi. Uutena ohjelmana voi varata myös tastingeja Tiketin kautta”, Kääriäinen opastaa.
 
Suomalainen olutfestivaali

SOPP-tapahtuman ajaksi Ratinanniemen Festivaalipuistosta on aidattu yli 3000 neliömetriä anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu. Alueella on tarjolla myös monipuolista kotimaista ruokaa juomien kyytipojaksi. SOPP Shopista voi ostaa mukaan pienpanimoiden alle 5,5 %:n tuotteita klo 21 saakka.

Tampereen tapahtumassa on uutena ohjelmana oluttastingit, joita voi varata myös etukäteen Tiketistä. Näitä tastingeja vetää Suomen olutalan huiput; Aniko Lehtinen, Olutliiton puheenjohtaja, Mari Markus ja Olli Majanen, molemmat olutsommeliereja. Lauantaina on lisäksi illassa esiintymässä Duo Katja Koistinen ja Jukka Jänkälä.

 

SOPP-tapahtuma on avoinna Ratinanniemessä:

 

torstaina                              1.7.                klo 15-24

perjantaina                          2.7.                klo 15-24

lauantaina                          3.7.                klo 12–01

 

Tapahtumassa käytetään vain tapahtuman omalla logolla varustettuja oikeita laseja, jotka maksavat 5,00 (hyvitys palautettaessa 2,00), maistelulasi 5,00 (ei voi palauttaa, ei hyvitystä)

Lasipisteen hoidosta vastaavat tamperelaisten olutseurojen talkoolaiset.

 

Kaikilla myyntipisteillä käy maksuvälineenä joko lähimaksu, korttimaksu tai käteinen. Haluamme tehdä maksamisesta helppoa ja ongelmatonta kaikille osapuolille!

 

Tampereelle mukaan ilmoittautuneet panimot:

 

8-Bit Brewing                                          Espoo

Bock´s Corner Brewery                           Vaasa

Fiskarsin Panimo                                     Fiskars

Honkavuori                                              Joensuu

Iso-Kallan Panimo                                   Kuopio

Lammin Sahti                                          Lammi, Hämeenlinna

Linden Brewery                                       Rauma

Loimaan Panimo                                      Loimaa

Maku Brewing                                         Tuusula

Plevna/Koskipanimo                               Tampere

Pyynikin Brewing Company                   Tampere

Sonnisaari Panimo                                   Oulu

Stadin Panimo                                          Helsinki

Suomenlinnan Panimo                             Helsinki

Takatalo & Tompuri Brewery                 Virolahti

Tornion Panimo                                       Tornio

Waahto Brewery                                      Savonlinna

Ägräs Distillery                                       Fiskars

 

Kutsumme median edustajat tutustumaan tapahtuma-alueeseen avajaispäivän aikana torstaina 1.7. Ilmoittakaa tulostanne ennakkoon Pekka Kääriäiselle p. 050 559 4013

 

Lue lisää Tampereen SOPP:in järjestelyistä: https://suuretoluet.fi/tampere/

 

Yhteystiedot: Pekka Kääriäinen, tapahtuman johtaja, p. 050 559 4013, pekka.kaariainen@sahti.fi, www.suuretoluet.fi